Blogi

Uusi aikakausi

Perustaessamme Greigeä aika lailla tasan kolme vuotta sitten, emme olisi voineet kuvitellakaan, mitä kaikkea saamme nähdä, kokea ja tehdä.

Ensimmäiset kuukaudet teimme hommia kahdestaan ja panostimme asiakashankintaan. Olihan nimi Greige täysin vieras kaikille eikä viitannut lääkealaan mitenkään. Nimi on herättänyt paljon keskustelua ja on ollutkin yksi meidän vahvuuksistamme.

Onneksemme löysimme asiakkaiden kanssa toisemme, puhelimet alkoivat soida ja yhtäkkiä olimme kädet täynnä töitä. Ja yllätykseksemme, jo ensimmäisen 3 kuukauden jälkeen, oli ensimmäisen rekryn paikka! Tuo ensimmäinen rekrytointi oli yksi yrittäjän alkutaipaleen jännittävimpiä hetkiä. Olimme vastuussa oman toimeentulomme lisäksi jonkun toisen henkilön palkasta.

Greigelle rekrytoidessamme, luotamme osaamisen ja kokemuksen lisäksi myös paljon siihen energiaan ja fiilikseen minkä ihminen tuo mukanaan. Se on ollut toimiva strategia ja olemme saaneet ympärillemme aivan mahtavan tiimin! ❤️ Kiitos ihanat greigeläiset (Reetta, Anni, Lotta, Vilma, Paula, Emilia, Blerta, Ayaan, Vilma & kaikki te muutkin, jotka olette olleet matkan varrella viemässä ja kehittämässä Greigeä)! Ilman teitä, Greige ei todellakaan olisi kasvanut näin paljon tai ollut niin haluttu työnantaja. Ollaan niin otettuja, että valitsitte meidät ❤️

Yrittäjyys – kokonainen paketti

Me molemmat Greigen yrittäjät olemme perheellisiä ja haluamme yrittäjyyden lisäksi viettää aikaa myös perheidemme kanssa. Yrittäjyys kuitenkin vaatii välillä venymistä ja joskus on käynyt mielessä, että mihin ihmeeseen sitä tuli sitouduttua. Hyvät hetket tiimin ja asiakkaiden kanssa tuovat kuitenkin niin paljon enemmän, että pienet kuopat ja mäet matkan varrella on saatu ylitettyä.

Ollaan onnellisia, että olemme saaneet olla tässä yhdessä yrittäjinä. Greigen pyörittäminen on ollut kuitenkin eräänlainen ”parisuhde” mihin olemme sitoutuneet. Voitte arvata, että kuten muissakin parisuhteissa, myös tässä on ollut suhdannevaihteluita. Nämä ja tämä kaikki on sitonut meitä kuitenkin entistä enemmän yhteen. Ja vaikka toisella meistä on ollut pidempi työhistoria, olemme silti oppineet toisiltamme äärettömän paljon. ❤️

Nyt meidän kolmantena Yrittäjän päivänä, voimme nostaa jo keväällä kerrottua ilouutista.  Greigen tarina saa jatkoa Satafarman kanssa. 1.10 alkaen, olemme Satafarma & Greige Oy ! ”Yhdessä olemme enemmän”.

Fuusio Satafarman kanssa tuntuu juuri oikealta. Greigen ja Satafarman arvomaailmat osuvat yhteen ja molempien yritysten alkuajoista kaiken tekemisen keskiössä on ollut ihminen, oli se sitten työntekijä tai asiakas.

 

”Kun yksi ovi sulkeutuu…”

Greige ja Satafarma sellaisenaan jäävät historiaan. Ovesta astuu kuitenkin ulos parempi versio kummastakin: Satafarma & Greige. Yhdistymisellämme on isompi tarkoitus; tuomme lisäarvoa asiakkaillemme laajemmalla palveluvalikoimalla & työntekijämme saavat enemmän mahdollisuuksia uralleen. Kunnianhimoinen missiomme on olla halutuin työnantaja alalla.

Kiitos kaikille näinä kolmena vuotena matkassa kulkeneille; tiimille, asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Olette tehneet Greigen matkasta upean! Tervetuloa jatkamaan matkaa kanssamme Satafarma & Greigen kanssa ❤️

Salla & Päivi

Jaa juttu

Kysy lisää!